Etusivu
RKK
Käpälämäki
Johtokunta
Lajiesittely
Näyttelymatkat
Tuloksia
Vuoden koirat
Palvelut
Linkit
Jäseneksi
Keskustelu
Raahen Koirakerho ry

Olemme hyvin monipuolinen Raahen ja Pattijoen talousalueella toimiva koiraharrastusyhdistys. Lajeinamme ovat mm. tottelevaisuuskoulutus, palveluskoiraharrastus, agility ja näyttelytoiminta. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä noin 120 ja mukaan sopii aina lisää!

Raahen koirakerho ry tunnettiin aikaisemmin nimellä Raahen Kennelkerho, joka on yksi Suomen vanhimmista koirakerhoista. Sen rinnalla oli vuodesta 1986 lähtien toiminut myös yhdistys nimeltä Pattijoen Seurakoirakerho. Kennelkerho vastasi lähinnä alueen PK- ja toko-koulutuksesta ja Pattijoen yhdistyksen heiniä olivat näyttelytottumukset ja agility. Huomattuamme samojen henkilöiden istuvan molempien yhdistyksien johtokunnissa, yhdistimme voimamme; Kennelkerhon nimi muutettiin ja PatSK lakkautettiin.

Yhdistyksen toiminta on jakaantunut jaostoihin, jotka hoitavat suhteellisen itsenäisesti toimintansa suunnittelun ja toteutuksen. Tällä hetkellä toiminnassa ovat seuraavat jaostot: agility, toko, näyttely, PK ja tiedotus.

Mikäli olet kiinnostunut toiminnastamme, ota suunta Käpälämäkeen ja tule tutustumaan toimintaamme.