Etusivu
RKK
Käpälämäki
Johtokunta
Lajiesittely
Näyttelymatkat
Tuloksia
Vuoden koirat
Palvelut
Linkit
Jäseneksi
Keskustelu
Käpälämäki - Koulutuskenttämme yhdessä SPL-Raahen Alaosaston kanssa


Käpälämäen tavoitteena on yhdistää kaikki Raahen alueen koiraihmiset ja saada alueelle todellinen toimiva koiraharrastuskeskus. Toiveena olisikin, että jokainen lähiseudulla koiran hankkiva tietää olevansa tervetullut Käpälämäkeen.

Aikaisemmin Aittaniemen kenttänä tunnettu koulutusalue sijaitsee Raahessa Aikuiskoulutuskeskuksen lähituntumassa. Kentällä on mahdollista harjoitella niin nurmi- kuin sorapohjalla. Lapsille on järjestetty oma leikkipaikka. Iltaisin on hyvä jäädä rupattelemaan koirakuulumiset nuotiopaikalle ja mikäli kaatosade yllättää, mökki antaa sateensuojaa ja kamina lämpöä.

Kentälle on sijoitettuna sekä agility että PK-esteet ja aivan lähituntumassa on pienimuotoinen pelastuskoirien harjoitusalue.

Kenttä ylläpidetään talkoovoimin ja mahdolliset kustannukset pyritään kattamaan erilaisilla tempauksilla (mm. Match Show). Tämä on kaikkien raahelaisten koiraihmisten projekti riippumatta siitä mitä yhdistystä kukin "edustaa".